NRT kiittää palautteesta. Lue yhteenveto kehuista ja kehittämisen aiheista.

30.03.2010

Katsojilta ja kilpailijoilta runsaasti myönteistä palautetta

Reitin osalta mainittiin myönteisenä haastavuus, lyhyet tiesiirtymät ja paikallaan pysyvä huolto. 

Myönteistä palautetta  annettiin myös kisan sivustosta ja tiedotuksesta kilpailijoiden sekä katsojien toimesta. Erityisesti kiitosta tuli opastuksesta katselupaikoille ja sivuston ajantasaisuudesta. 

Toimitsijat saivat kiitosta ystävällisyydestä ja kilpailun järjestelyiden toimivuudesta haasteellisista sääoloista huolimatta. Myös liikennejärjestelyjä ja pysäköintiä kiiteltiin. 

Positiivisena koettiin kireässä pakkassäässä ajetun kisan lämmin ja tilava kilpailukeskus, jossa oli mahdollisuus seurata tuloksia videotykin kautta esitettynä.

Myös mahdollisuutta päästä kisan jälkeen lämpimään saunaan kiiteltiin.

Kysyimme myös mitä voisimme kehittää kisassamme

Palautteiden myötä pyrimme kiinnittämään huomiota mm. seuraaviin asioihin:

Jatkossa pyritään ennakoimaan  paremmin sääolosuhteiden vaikutus eri luokkien reitissä ja aikataulussa.

Lisäämme ensiapuvalmiuksista tiedottamista. Kilpailussamme oli sääntöjen vaatimustason ylittävää ensiapuvalmiutta, mm. pelastuslaitoksen ensiapuryhmä sekä turvakelkat maastokokeilla. 

Yleisömaastokokeille toivottiin useampia ruoan ja juoman myyntipisteitä.

Myös yhteistyökumppaneiden toivottiin olevan tuotteineen ja palveluineen laajemmin esillä kisapaikalla.

Lainauksia palautteista:

”Olosuhteet ja osallistujamäärä huomioiden en todellakaan usko, että paljon paremmin voi suoriutua moisesta, joten onnittelut lienevät paikallaan. Kiitos” 

”Hyvä saavutus järjestelyporukalle hoitaa yli 300 kilpailijaa ja yleisö näissä olosuhteissa.” 

”Poikkeuksellisen hyvät kisanettisivut, jotka ovat ajan tasalla!”

”Kisakeskus hyvällä paikalla, tilat riittivät ja kahvila toimi hienosti. Tulokset videotykin kautta oli hieno juttu. MK:lle pääsin hyvin ja parkkitilaa oli vähintäänkin riittävästi.”

” Hieno kisa, hyvät järjestelyt!”   

”Kiitos vielä hienosti järjestetystä kisasta!”

”Toivottavasti Numibia Snow Enduro pysyy kilpailukalenterissa myös seuraavina vuosina ja pitää paikkansa vuoden parhaimpana talvikisana.”

13.08.2010 Kauden viimeisen SM-osakilpailun tiedot uudelta smlenduro.fi -sivustolta
06.05.2010 45. Toukokuun ajon yhteydessä ainutkertainen Endurostart-safari
04.05.2010 MotoJyskyn endurosafarien voittajat on arvottu
03.05.2010 Numibia Snow Enduro Kaasukahva WebTV:ssä
02.05.2010 Päitsi 2010 Kaasukahva WebTV:ssä
13.04.2010 Riihimäen SM Aamuposti Enduro Kaasukahva WebTV:ssä
30.03.2010 NRT kiittää palautteesta. Lue yhteenveto kehuista ja kehittämisen aiheista.
29.03.2010 Timonen voitti kuudennen peräkkäisen Päitsin
25.03.2010 Suomen maajoukkuemiehet 75. Päijänteen Ympäriajon lehdistötilaisuudessa
25.03.2010 Päitsi-kuskit tentissä

Siirry arkistoon »